Satulaan nouseminen ja ratsastukseen tutustuminen käy helpoiten lähimmällä ratsastuskoululla. Ratsastuskoulujen valikoima on Suomessa suuri ja kouluja löytyy niin kaupungeista kuin maaseudultakin. Ratsastuskoulujen hinnat ja valikoima vaihtelevat, joten eri vaihtoehtoja kannattaakin vertailla keskenään ja käydä rohkeasti kokeilemassa. Alla lisää ratsastustuntien hinnoista ja siitä, mitä niihin sisältyy.
Ratsastajan välttämättömiin taitoihin kuuluu itse ratsastamisen lisäksi myös hyvät hevostaidot. Hevostaitoja pääsee opettelemaan talleilla ja ratsastuskouluilla. Hevosen hyvä hoitaminen teoriassa ja käytännössä on kunnia-asia jokaiselle lajia harrastavalle. Ilman hyvinvoivaa hevosta, ei ratsastamaankaan ole asiaa. Monet ratsastuskoulut järjestävät erikseen tunteja hyvien hevostaitojen opetteluun. Ilman järjestettyjä tuntejakaan, vinkkejä ja apua saa tallin henkilökunnalta ja kokeneemmilta ratsastajilta aina kysyttäessä. Esittelemme alla myös hyviä hevostaitoja.
Ratsastustuntien sisältö
Ratsastustuntien hinnat vaihtelevat hieman riippuen ratsastuskoulun palveluista ja sen sijainnista. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tunnit ovat usein hieman kalliimpia. Ratsastustuntien hintaan sisältyy ratsastuksen opetus sekä hevosen käyttö. Ratsastustunnin maksulla katetaan myös kustannuksia liittyen tilojen käyttöön sekä hevosten ja mahdollisesti myös ratsastajan varusteiden lainaamiseen. Ratsastuskoulujen kuluihin liittyy paljon maksuja aina hevosten ruoista, eläinlääkärikuluista ja varustehankinnoista, tallin henkilökunnan palkkoihin ja tilojen ylläpitämiseen. Ratsastustuntien hinnat vaihtelevat Suomessa pääsääntöisesti 25 eurosta 35 euroon per tunti. Ratsastustunnin kesto on noin 50–60 minuuttia, minkä lisäksi aikaa tulee varata hevosen kuntoonlaittoon ennen tuntia ja mahdollisesti myös sen pois laittamiseen. Kokonaisuudessaan aikaa tallilla kuluu usein 1,5 tunnista kahteen tuntiin.
Hyvät hevostaidot
Hyvät hevostaidot auttavat eteenpäin myös itse ratsastustaitojen opettelussa ja kehittämisessä. Kun hevosia ja niiden käyttäytymistä oppii tuntemaan paremmin maasta käsin, on hevosta helpompi ymmärtää myös sen selässä ollessa. Hevonen käyttäytyy aina vaistojen ja aistiensa varassa. Hevoset hakevat laumasta turvaa ja reagoivat ympäristöönsä herkästi vaistoihinsa nojaten. Tämä kannattaa muistaa aina hevosten kanssa toimiessa. Esimerkiksi pelottavissa tilanteissa hevonen hakeutuu useimmiten aina muiden hevosten luokse tai turvaan tuttuun paikkaan, kuten omaan karsinaansa. Hevosen käyttäytymisen ymmärtämisen lisäksi hyvät hevostaidot lisäävät ihmisen ja hevosen välistä luottamusta. Suhdetta on helppo rakentaa hevosen kanssa touhutessa ja sitä hoitaessa. Tämä näkyy usein myös ratsukon yhteistyössä kentällä.
Hevosista oppii paljon myös seuraamalla niiden käyttäytymistä laumatovereidensa kanssa tarhassa tai laitumella. Lisäksi hyötyä on myös kokeneempien ratsukoiden seuraamisesta. Muiden ratsastustunteja ja valmennuksia seuraamalla saa vinkkejä myös omaan ratsastukseen. Ratsastus- ja hevostaidot kehittyvät ajan kanssa ja toistojen myötä. Ratsastaminen on jatkuvaa uuden oppimista, eikä kokeneinkaan ratsastaja osaa kaikkea. Hevosten kanssa toimiessa, tapahtui se sitten selästä tai maasta käsin, tulee aina muistaa rauhallisuus ja kärsivällisyys. Niiden kanssa tulee toimia itsevarmasti, mutta ei koskaan hätäisesti. Hevoset saattavat reagoida herkästikin ratsastajan hermostumiseen tai kärsimättömään käyttäytymiseen. Pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella työllä hevosesta voi saada luotettavan kumppanin ja ystävän. Luottamussuhde kehittyy vähitellen ja palkitsee runsaasti pitkällä aikavälillä.